Kauppapolitiikkaa pähkinänkuoressa
Viime vuosina kansainvälinen kauppa ja kauppapolitiikka ovat kulkeneet moniulotteista polkua, jota ovat värittäneet maailmanlaajuinen epävarmuus ja lukuisat konfliktit. Aikamme tapahtumilla – aina pandemiasta sotaan Ukrainassa – on ollut merkittävä vaikutus maiden väliseen kaupankäyntiin, talouskasvuun ja geopoliittiseen dynamiikkaan. Suomessa ja EU:ssa ne ovat kirittäneet itsetutkiskelua siitä, mitä kauppapolitiikalla halutaan saavuttaa ja millä keinoilla.
EU:n kauppapolitiikka on perinteisesti painottunut kunnianhimoiseen kaupan vapauttamiseen sekä kansainvälisen kaupan sääntöjen kehittämiseen ja toimeenpanoon. Viime aikoina kauppapolitiikasta on kuitenkin muotoutunut monikäyttöinen väline, jonka avulla tavoitellaan aina vain laajempia tavoitteita. Muiden politiikkalohkojen tavoitteet ovat iskostuneet osaksi kauppapolitiikkaa ja näin ollen kauppapolitiikan keinoin turvataan myös esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ilmastokriisiin, työntekijöiden oikeuksiin ja ihmisoikeuksiin liittyviä toimia.
Viime vuosina EU on hyväksynyt lainsäädäntöhankkeita, joilla se pyrkii tehostamaan kilpailukykyään ja tasaamaan pelikenttää sekä sisämarkkinoillaan että kansainvälisesti. EU on sitoutunut avoimeen kauppaan ja monenväliseen yhteistyöhön, mutta samaan aikaan EU toimeenpanee usein yksipuolisia, rajaavia lainsäädäntöinstrumentteja, jotka puoltavat pelkoa kasvavasta protektionismista Euroopassa. Valokeilassa ovat muun muassa Asetus julkisten hankintojen välineestä (IPI), Asetus kilpailua vääristävistä ulkomaisista tuista (FSR), Asetus hiilirajamekanismin perustamisesta (CBAM), Asetus taloudelliselta pakottamiselta suojelemiseksi (ACI) ja Pakkotyöasetus. Vaikka lainsäädäntöhankkeiden perimmäinen tavoite on myönteinen, EU:ta on kritisoitu kauppasuhteidensa ylisääntelystä ja monenvälisen dialogin puutteesta.
Miten EU turvaa kilpailukykynsä ja millaista kauppapolitiikkaa näemme tulevaisuudessa? EU:n lainsäädäntötsunamiin liittyy merkittäviä mahdollisuuksia, sillä kaupanesteiden karsiminen, yhteisten globaalien pelisääntöjen kehittäminen ja terve kilpailu vahvistavat maailmankauppaa. Toisaalta ylisääntely, valtiontukinokittelu ja kepillä johtaminen porkkanan sijasta voivat koitua haasteeksi EU:n investointiympäristölle ja sen monenvälisille suhteille. Kaiken kaikkiaan EU:lla ei ole varaa sulkeutua, sillä toimiakseen strateginen autonomiakin vaatii avoimuutta.
Artikkelin kirjoitti EK:n Kauppapolitiikan uutiskirjeen entinen päätoimittaja ja avustava asiantuntija Maria Naumanen EK:n kansainvälinen kauppa ja kauppapolitiikka -tiimistä. Naumanen siirtyy EK:sta uusiin tehtäviin 1.9. alkaen.
|
